Keski-Savon Golf Tour 2015
Tour alkoi Rantasalmi Golfissa keskiviikkona 27.5..
Anola Golf Club (Pieksämäki), Kartanogolf (Joroinen), Konnusgolf (Leppävirta), Puulagolf (Kangasniemi) ja Rantasalmi Golf (Rantasalmi) ovat yhteissopimuksella päätyneet järjestämään viiden osakilpailun mittaisen tourin kilpailukauden 2015 aikana.
Tarkoituksena on tuoda alueen kenttiä tutuksi lajin harrastajille ja luoda positiivista henkeä golfyhteisöjen kesken Keski-Savon alueella. Tourilla kilpaillaan sekä yksilökilpailuna yleisessä sarjassa että seurojen välisenä joukkuekilpailuna. Kilpailumuotona on pistebogey. Tourin päätös on sunnuntaina 6.syyskuuta 18-väyläisenä Kartanogolfissa.
Seurojen väliseen kilpailuun lasketaan joukkuetulokset kaikkien osakilpailujen osalta. Tourista on tarkoitus muodostaa joka vuosittainen perinne. Voittanut seura saa kiertopokaalin merkiksi Keski-Savon golfherruudesta. Yleisen sarjan kolme parasta palkitaan tavarapalkinnoin jokaisessa osakilpailussa.
Kilpailussa pelattiin yhdeksän väylää. Yksilökilpailussa oli paras Anola Golf Clubin Seppo Manninen. Toiseksi pelasi Risto Valkonen PuulaGolfista ja kolmanneksu Pentti Kovanen Rantasalmi Golfista. Tulokset.
Joukkuekilpalussa Rantasalmi Golf oli tyly isäntä. Voitto heltisi yhteistuloksella 53 pistettä. Ennalta nimetyn joukkeen kolmen parhaan pisteet huomioitiin tukseen. Joukkueessa pelasivat Auvo Laitinen, Ari Korhonen, Raili Rinnemaa ja Arto Ahonen. Toiseksi tuli Puula Golfin joukkue 49 pistellään ja kolmas oli Konnus-Golf 46 pistettä.
Joukkuetulokset:
# | Joukkue | Nimi | Tulos | TULOS |
1. | Rantasalmi Golf | 53 | ||
Auvo Laitinen | 19 | |||
Ari Korhonen | 18 | |||
Raili Rinnemaa | 16 | |||
Arto Ahonen | 12* | |||
2. | PuulaGolf ry | 49 | ||
Risto Valkonen | 20 | |||
Tapani Toivakka | 15 | |||
Kari Kolehmainen | 14 | |||
Pekka Laitinen | 12* | |||
3. | Konnus-Golf | 46 | ||
Juha Kauppinen | 16 | |||
Jouni Kärkkäinen | 16 | |||
Jari Suhonen | 14 | |||
Tuomas Monni | 13* | |||
4. | Anola Golf Club | 37 | ||
Arto Montonen | 14 | |||
Pekka Kosonen | 12 | |||
Jari Rauhala | 11 | |||
Timo Hahtala | 10* | |||
5. | Kartanogolf | 32 | ||
Pekka Teittinen | 19 | |||
Marja Moilanen | 13 | |||
Juha Nissinen | 0 | |||
Carita Suhonen | 0 |
Kilpailu parhaat:
![]() |
Kilpailun parhaat vasemmalta: Risto Valkonen (PuulaGolf), Seppo Manninen (Anola Golf Club) ja Pentti KOvanen ( Rantasalmi Golf) |
![]() |
Joukkuekilpailun parhaita, vasemmalta Rantasalmi Golfin pelaajia, Konnus-Golfin ja PuulaGolfin edustajia. |