Järvisydän Open -tulokset

Lauantaina aamupäivällä kisattiin Järvisydän Open, johon osallistui 26 pelaajaa. Mukana oli innokkaita seuran jäseniä sekä myös mukavasti vieraspelaajia.  Epävakaa sääennuste asetti hieman jännitystä kisa-aamulle, mutta onneksi ukkoselta vältyttiin ja kisa saatiin pääosin pelattua poutasäässä lopun sadekuuroa lukuun ottamatta. 

Panoksena henkilökohtaisessa pistebogeyssa oli Järvisydämen tarjoamat hienot palkinnot. Ykköseksi pelasi tällä kertaa Arttu Honkanen, hienolla tuloksella 46 pistettä. Artulle lähti palkinnoksi majoituslahjakortti Panorama Suiteen kahdelle. Voittaja kehui puheessaan kentän kuntoa, sekä kiitti myös mukavasta peliseurasta! Toisen sijan vei Pertti Paunonen tuloksella 41 ja palkinnoksi hänelle lähti lohenonginta ja lounas -lahjakortti. Heikki Mehtonen sijoittui kolmanneksi tuloksella 39 ja palkinnoksi hän sai kylpyläliput kahdelle. Onnittelut kolmen kärjelle! 

 

 

Keskellä kisan voittaja, Arttu Honkanen

 

Toiseksi sijoittui Pertti Paunonen (kesk.)

 

Kolmannella sijalla Heikki Mehtonen (vas.)

Kisassa nähtiin myös kauden ensimmäinen holari, jonka teki Markku Aholainen väylällä 4, rauta seiskalla. Markun mukaan golfissa on hienoa se, kuinka pelaamisesta ja hyvistä suorituksista pääsee nauttimaan pelikavereiden kanssa. Holaria päästiinkin juhlimaan lounaan yhteydessä Järvisydämessä. Onnittelut myös Markulle!

 

Markku Aholainen

Holarille kilisteltiin Järvisydämessä

 

Kiitos osallistujille hienosta kisasta, sekä Järvisydämelle yhteistyöstä!

Seuraavana kisakalenterissa on vuorossa Juniori & aikuinen -scramble, joka kisataan keskiviikkona 27.7. Ilmoittautuminen on auki, tervetuloa mukaan!