Curling Scramble tulokset

Curling kausi avattiin Rantasalmi Golfissa hieman aiemmin kuin jäähallilla. Perinteeksi on alkanut muodostua, että Curlingin harrastajia ja mahdollisia tulevia harrastajia kokoontuu pelaamaan ennen varsinaista curling kautta golfkilpailun scramblen merkeissä. 

Tänä vuonna iltaysinä pelattuun kilpailuun osallistui 10 paria ja parhaiten pelasivat Matti Härkönen ja Martti Sistonen keräten 22 bogeypistettä. Toiseksi sijoittuivat samalla 22 bogeypisteellä Helka ja Markku Aholainen. Onnea palkituille ja kiitos osallistujille!

Curling kausihan alkaa jäähallilla ihan näinä päivinä syyskuussa, lisätietoa antaa esimerkiksi kuvissa oikealla reunalla mukana oleva Jouko Lukkarinen harrastuksen aloittamisesta. Mutta ennen sitä käykää kuitenkin pelaamassa golfia niin kauan kuin kelit ulkona sallivat.

Tulokset luettavissa Nexgolfista.