Rantasalmi Golfin sääntömääräisten kokousten päätöksiä

Poikkeustilanteesta johtuen Rantasalmi Golfin sääntömääräiset kokoukset, kevät- ja syyskokous pidettiin peräkkäin 23.10.2020. Eli käsittelimme sekä viime vuoden 2019 että tulevan 2021 vuoden asiat saman illan aikana. 

2019 oli toiminnan täyteinen, tapahtumia oli paljon ja Elinvoimaa Järvi-Suomen golfkentille hanke käynnistettiin tuolloin. Jäsenmäärän 540 osalta totesimme, että yhden henkilön verran kasvua jäsenmäärässä oli edelliseen vuoteen verrattuna. Kierrosmäärien osalta vuosi 2019 oli mollivoittoinen, vaikka vieraspelaajia kävi aiempaa vuotta enemmän kentällämme. 

Tilinpäätös 2019 oli hieman alijäämäinen, joka pääosin johtui tilintarkastajan suosituksen mukaisista alaskirjauksista. 

Tuleva vuosi 2021 toiminnan ja talouden osalta suunniteltiin sekä päätettiin myös saman illan aikana. Talousarvio tehtiin varovaisen optimistisesti vaikkakin pyrkien lähelle nollatulosta. Talousarvio mukailee aiempia vuosia, poikkeuksena on, että talousarvioon konekannan uusimiseen ja laajakaistaliittymän hankintaan tehtiin käyttötalouden puolelle varaus. Katsotaan tulevana vuonna koneiden uusimista, jotta kenttä saadaan pidettyä kunnossa. 

Toimintasuunnitelma laadittiin pääasiassa toimikuntien toimesta ja sisältää paljon erilaisia golfiin liittyviä tapahtumia, kilpailuja, koulutuksia ja toimintoja. Markkinointia toteutetaan pääasiassa sosiaalisessa mediassa ja muissa sähköisissa kanavissa, unohtamatta kuitenkaan perintäisiä kanavia.

Tarkemmin löydät kokouksen asiakirjat oheisista liitteistä:

TOIMINTASUUNNITELMA 2021

Talousarvio 2021

Toimintakertomus 2019

Tilinpäätös 2019