Keski-Savon Golf Tour 2015

Tour alkoi Rantasalmi Golfissa keskiviikkona 27.5..

 

Anola Golf Club (Pieksämäki), Kartanogolf (Joroinen), Konnusgolf (Leppävirta), Puulagolf (Kangasniemi) ja Rantasalmi Golf (Rantasalmi) ovat yhteissopimuksella päätyneet järjestämään viiden osakilpailun mittaisen tourin kilpailukauden 2015 aikana.

Tarkoituksena on tuoda alueen kenttiä tutuksi lajin harrastajille ja luoda positiivista henkeä golfyhteisöjen kesken Keski-Savon alueella. Tourilla kilpaillaan sekä yksilökilpailuna yleisessä sarjassa että seurojen välisenä joukkuekilpailuna. Kilpailumuotona on pistebogey. Tourin päätös on sunnuntaina 6.syyskuuta 18-väyläisenä Kartanogolfissa.

Seurojen väliseen kilpailuun lasketaan joukkuetulokset kaikkien osakilpailujen osalta. Tourista on tarkoitus muodostaa joka vuosittainen perinne. Voittanut seura saa kiertopokaalin merkiksi Keski-Savon golfherruudesta. Yleisen sarjan kolme parasta palkitaan tavarapalkinnoin jokaisessa osakilpailussa.

Kilpailussa pelattiin yhdeksän väylää. Yksilökilpailussa oli paras  Anola Golf Clubin Seppo Manninen. Toiseksi pelasi Risto Valkonen PuulaGolfista ja kolmanneksu Pentti Kovanen Rantasalmi Golfista. Tulokset.

Joukkuekilpalussa Rantasalmi Golf oli tyly isäntä. Voitto heltisi yhteistuloksella 53 pistettä. Ennalta nimetyn joukkeen kolmen parhaan pisteet huomioitiin tukseen. Joukkueessa pelasivat Auvo Laitinen, Ari Korhonen, Raili Rinnemaa ja Arto Ahonen. Toiseksi tuli Puula Golfin joukkue 49 pistellään ja kolmas oli Konnus-Golf 46 pistettä.

Joukkuetulokset:

# Joukkue Nimi Tulos TULOS
         
1. Rantasalmi Golf     53
    Auvo Laitinen 19  
    Ari Korhonen 18  
    Raili Rinnemaa 16  
    Arto Ahonen 12*  
2. PuulaGolf ry     49
    Risto Valkonen 20  
    Tapani Toivakka 15  
    Kari Kolehmainen 14  
    Pekka Laitinen 12*  
3. Konnus-Golf     46
    Juha Kauppinen 16  
    Jouni Kärkkäinen 16  
    Jari Suhonen 14  
    Tuomas Monni 13*  
4. Anola Golf Club     37
    Arto Montonen 14  
    Pekka Kosonen 12  
    Jari Rauhala 11  
    Timo Hahtala 10*  
5. Kartanogolf     32
    Pekka Teittinen 19  
    Marja Moilanen 13  
    Juha Nissinen 0  
    Carita Suhonen 0  

     Kilpailu parhaat:

Kilpailun parhaat vasemmalta:

Risto Valkonen (PuulaGolf), Seppo Manninen (Anola Golf Club) ja Pentti KOvanen ( Rantasalmi Golf)

Joukkuekilpailun parhaita, vasemmalta Rantasalmi Golfin pelaajia, Konnus-Golfin ja PuulaGolfin edustajia.