Osuuspankki Scramblen tulokset 28.8.2021

Perinteinen Osuuspankki Scramble pelattiin 28.8.2021 kauniissa, aurinkoisessa alkusyksyn kelissä. Osallistujia oli yhteensä 25 paria, joista huikea määrä, yhteensä 15 paria, pelasivat tasoituksellisena lyöntipelinä pelatun kilpailun kentän par-tulokseen tai alle sen! 

Voittoon pelasivat Satu Laine ja Risto Nyyssönen 57 lyönnillä, toiseksi sijoittuivat Janne Pekkala ja Mikko Räisänen 59 lyönnillä ja kolmanneksi Antero Laurila ja Markku Wilkman 60 lyönnillä. 

Kenttä on erinomaisessa kunnossa tällä hetkellä ja se siivittää hyviin tuloksiin, joten nyt kannattaa tulla pelaamaan. Toki greenit ovat moneen kenttään verrattuna hitaahkot, mutta tasalaatuisuus paikkaa tätä puolta.

Kisassa oli mukana myös kaksi erikoiskilpailua; tarkin avaus ja lähimmäksi lippua kahdella lyönnillä. Tarkin avaus lyötiin 5./14 väylällä ja tarkimman avauksen teki Topi Veijonen 101cm päähän mittanarusta. 

Lähimmäksi lippua kahdella lyönnillä kisailtiin Rantasalmen Osuuspankin nimikkoväylällä 8./17. Kentän haastavin väylä ja kahdella lyönnillä päälle on vähintään hatun noston arvoinen suoritus. Kahdella lyönnillä griinille ja lähimmäksi lippua tällä kertaa pääsivät Pekka Hyvärinen ja Markku Lukkarinen, 2m 75cm päähän. Väylän pituus on keltaisilta 369m ja punaisilta 260m, joten joukkueelta erittäin hieno suoritus tässä erikoiskilpailussa!

Kaikki tulokset luettavissa Nexgolfista tästä linkistä.

Onnea voittajille ja kaikille kilpailussa menestyneille!