Kilpailukalenteri 2020

Varmaan osa on jo huomannutkin, että kaudelle on valmisteltu kilpailukalenteria tilanteesta huolimatta. Kilpailukalenterin löydät tämän linkin kautta. 

Elämme epävarmassa tilanteessa tapahtumien ja kilpailujen järjestämisen suhteen, mutta optimisteina kuitenkin olemme luonnoksen julkaisseet. Kuitenkin toukokuun loppuun saakka olemme kilpailujen osalta todenneet, että niitä emme alustavan suunnitelman mukaisesti voi järjestää. Nämä kilpailut joko perutaan tai siirretään myöhempään ajankohtaan. Näiden kilpailujen netti-ilmoittauminen on suljettu ja uudet ajankohdat päätetään myöhemmin keväällä. 

Tulevalle kaudelle ohjelmistoon otetaan myös takaisin viikkokilpailu, josta kerromme erikseen lisää keväämmällä. 

Kilpailukalenteri täydentyy vielä kevään mittaan.