Kenttätiedote 8.4.2020

Aurinko paistaa ja tänään keskiviikkona 8.4. sääennusteen mukaan lämmin ja hieno päivä. Kenttämestarin ja toiminnanjohtajan aamuinen kenttäkierros näyttää alla olevien kuvien mukaiselta. Väylien 8 ja 9 osalta lunta on etenkin varjoisilla paikoilla vielä reippaasti. Lumen alla on lisäksi routainen maa, joten vaikka lumet sulaisivat tämän päivän aikana, niin maa tuskin ennättää sulamaan. Muualla kentällä paikoitellen lunta, mutta maa edelleen jäässä. Sulamisvesi jää paikoitellen lammikoiksi kentälle.

Ennusteet lupaavat pääsiäiseksi yöpakkasia ja hieman plussan puolella olevia päivälämpötiloja. Näiden ennusteiden mukaan tulkitsemme, että maa myöskään ei ennätä sulamaan riittävästi pelaamista varten. 

Joten vielä odotamme pelaamaan pääsyä pääsiäisen ajan. Kenttää emme voi vielä avata. 

Mukavaa pääsiäistä, ulkoilkaa ja pitäkää itsenne terveinä!